maanantai 16. helmikuuta 2009

Meidän "murkku"

Leevi tosiaan alkaa olla murrosiässä. Kotona läähätetään ja ulkona kuljetaan nenä tiiviisti maassa ja välillä jopa maistellaan muiden merkkejä. Eilen sitten oltiin Nita-koiran kanssa lenkillä ja Nitalla on juoksut. Voi että sitä vetoa ja läähätystä jota meidän Leevi teki, ei tahtonut emäntä pysyä perässä. Tätäkö se on sitten uroksen kanssa? :D

Kissakaveri Kyösti..


Kyöstillä todettiin tänään vaikeat munuaiskivet, joihin hoitona leikkaus. Oma mieli aivan maassa. Nyt ollaan ensin munuaisdieetillä ja syödään pelkkää märkäruokaa, jotta vatsa toimii paremmin. Raukka kärsii ummetuksestakin. Pahin pelko on se, että joutuu toisesta luopumaan. Kyllä nuo kaksi karvalasta tuo päivään niin paljon piristystä <3

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

kissakaveri Kyösti




Leevi mätsärissä



Elikkä tänään käytiin Leevin kanssa pyörähtämässä epävirallisesti kehässä kun kyseessä oli match show. Ensimmäisellä kieroksella päihitimme brasilianterrierin ja saimme punaisen nauhan, mutta siihen se sitten tyssäsi. Pääasia, että kivaa oli ja Leevillä oli kivaa. Sai peuhata lempikaverinsa Olgan kanssa. Tämä oli hyvää harjoitusta, voi hyvillä mielin lähteä ensikuussa Tampereelle näyttäytymään.

lauantai 7. helmikuuta 2009

07.02.2009



Leevikin päätti perustaa oman blogin. Leevi asustelee Järvenpäässä emäntänsä, isäntänsä ja Kyösti-kissan kanssa. Leevi täytti 01.02.2009 jo 7kk ja lähemmäs puolivuotta tuo riehakas ja iloinen pentu on piristänyt arkeamme.


Leevi on Black Sara's kennelistä. Aluksi pennun piti tulla toisesta kennelistä, mutta kävi niin ikävästi että kaikki syntyivät kuolleena. Otin sitten Leevin kasvattajaan yhteyttä ja kyselin onko pentu vielä vapaana. Meni ehkä viikko kun kasvattaja soitti minulle ja sanoi, että on vapaana. Sovimme tapaamisen ja näin Leevin ensikertaa. Ei tarvinnut kauan miettiä, että otanko vai en. Pentu oli valloittava. Ja sitä se on edelleen, oike
a vauhtiveikko :)